Nyt oon pihalla...

Että voi tapahtuu näin suuri muutos, tunne elämässä. Eilen mä tunsin sekavuutta ja pahaa oloa. Nyt en tunne mitään. En yhtään mitään. En iloa surua rakkautta tai vihaa. En tunne yhtään mitään. En tunne edes sitä niin sanottua mustaa aukkoa sisälläni. En tunne mitään. Oon joutunu taistelee 7 vuot mu "hyvä ystäväni" masennuksen kanssa. Enkä oo koskaa kokenu mitää vastaavaa. Oon niin sekasin. En tiedä yhtään mistä tuli, miksi ja mitä pitäs tehdä. En oikee osaa kirjottaa tyhjyydestä. Ku ei mul o sitäkää. Ei oo mitään.

Ristiriitaiset tunteeni #1

Mä en yhtään tiedä, mitä mun pitäis ajatella. Mä oon niin rentoutunut ja onnellinen, kun en asu enää kotona, vaan isovanhempieni luona. Mulle ei räyhätä. Melkein aina, mulle tehdään mun ruokavalioon sopivaa ruokaa. Ei oo kokoajan kauheeta kakara laumaa ympärillä. Ikävä on oikeastaan pelkästään mun koiraa.

Sit taas toisaalta oon ihan hajalla. Oon menettäny nytte 4 tuttuani, kahden vuoden aikana. Ei pää kestä. Kaksi niistä oli sukua mulle, yksi erittäin läheinen. Meinasin seota jo hänen kuolemastaan. Masennuin aivan totaalisesti. Nyt kun siitä on kaksi vuotta, ja alan vihdoinkin pääsemään yli, kuolee ensin kaksi lapsuuden ystävääni Ja sitten setäni. Kaikki kolme, saman vuoden sisällä. En tiedä ollenkaan mitä minun pitäisi ajatella. Mun pääni ei kestä enää yhtäkään menetystä.
Alkaa tulla nyt se ääriraja vastaan. Ei yhtäkään kuolemaa pariin vuoteen enää, kiitos. Mä oon niin palasina ja sekaisin. Tunteet ja järki ei tiedä kumpikaan, miten pitäisi olla.